Bouncers menestyksekäs kauden avauksessa

08.06.2014

Kuva:Petri Lyytikäinen, Pietu´s photo

tumeKuva: Petri Lyytikäinen, Pietu´s photo

 

Bouncersin edustusjoukkue avasi kautensa Urpolan tekonurmella 8.6 menestyksekkäästi. Vastaan marssi tuttu ”paikallisvastustaja” Päijät-Häme Panthers Lahdesta, jota vastaan on taisteltu tiukkoja vääntöjä kahden edellisen kauden aikana.

Alkuasetelma vaikutti kotijoukkueen kannalta hyvinkin haastavalta, muutaman hyökkäyksen avainpelaajan puuttuessa ja Lahden marssittaessa ison rosterin kentänlaidalle. Kotijoukkueen kaikille pelaajille oli siis vastuuta & peliaikaa tarjolla, ja upeasti ottivat nämä vastaan.

Puolustus jätti vastustajan nollille, vaikka pääsivät kahteen eri otteeseen ”1 yritys ja maali” tilanteeseen. Pienimuotoista onnenkantamoistakin oli toki matkassa, Lahden laitahyökkääjän kertaalleen tiputtaessa helpohkon pallon maalialueella ja pari pitkää etenemistä tuli takaisin rangaistusten takia. Ylipäätään puolustus paria pitkää Lahden heitto-onnistumista lukuun ottamatta sai pidettyä vastustajan etenemisen aisoissa. Äärimmäistä tiimipelaamista koko puolustukselta, mutta pakko nostaa esiin ensimmäisen oikean jefu-pelinsä pelanneen Samuli Karhusen #51 otteet ulommaisen tukimiehen paikalta. Huikeaa kovuutta ja pelinlukua Samulilta!

Hyökkäys käynnisteli moottoreitaan pitkään, alussa olimme joka kerta todella huonossa kenttäasemassa. Kertaalleen meinasi Lahti päästä säkittämään pallonkantajan meidän maalialueellamme. Puolustus kuitenkin pelasi ensimmäisellä puoliajalla meille pariin otteeseen hyvät kenttäasemat, joista hyökkäyksen parhaaksi valittu pelinrakentajamme Henri Heiskanen #86 vyörytti joukkoineen pallon maalialueelle. Molemmat maalit tulivat heittopeleistä vähän ”red-zonen” ulkopuolelta. Olli Karhun #87 potkaistessa lisäpisteyritykset menestyksekkäästi puoliajalle mentiin 14-0 tilanteessa.

Toisella puoliajalla nähtiin pari kenttäpotkumaalia 40 & 43yrd Olli Karhun toimesta ja yksi syötönkatkon palautus (Mikko Seppänen #85) maaliin saakka + onnistuneesti pelattu kahdenpisteen yritys (Tuomas Karhunen #16). Lopputulos siis 28-0 ja pisteet jäivät Savoon. Loppulukemat eivät kuitenkaan kerro täysin totuutta, Lahti pelasi varsinkin ensimmäisellä puoliajalla todella hienosti. Panthersien hyökkäys toteutti optioniaan välillä todella mallikkaasti, ja puolustuksen agressiivinen-boxi oli myrkkyä meille. Yksittäiset isot onnistumiset – ja kaikella kunnioituksella Lahden epäonnistumiset olivat ensimmäisen puoliajan ero. Toinen maaleista tuli ”4 ja maali” 22yrd paikkeilta (Tuomas Karhunen #16), toinen ”3 ja 14” 25yrd linjalta (Mikko Seppänen #85). Toisella puoliajalla peli oli pitkälti kotijoukkueen hallintaa, ja pääteemana oli käyttää kelloa mahdollisimman paljon.

Ylipäätään kauden avauksessa oli asiaan kuuluvaa hermostuneisuutta, joka näkyi lukuisina paitsioina/väärinä aloituksina. Yksi Bouncersin pitkä juoksumaali hylättiin takaapäin estämisenä, mikä oli oikea tuomio. Upeaa oli paitsi puolustuksen betoninen olemus, hyökkäyksen tasaisesti jakautuneet onnistumiset – jokainen laitahyökkääjä otti vähintään yhden kiinnioton, ja keskushyökkääjät etenivät hyvällä keskiarvolla. Ei ainuttakaan pallonmenetystä ja erikoispeleissä upeita suorituksia. Hienoimpana asiana valmennus piti joukkueen henkeä, jo ennen peliä oli aistittavissa keskittynyt – odottava fiilis ja koko pelin ajan tiimi tsemppasi toisiaan. Tästä on hyvä jatkaa!

Kiitoksia vielä runsaslukuiselle kotiyleisölle kannustuksesta, hieno aurinkoinen iltapäivä savolaisen jenkkifutiksen parissa.

Miehet

  • Bouncers Ottelut 2019

  • LA 1.6 klo 16.00 / Crusaders vs Bouncers
    Harjun kenttä, Lohja

  • LA 8.6 klo 14.00 / Bouncers vs Bears
    Urpolan tekonurmikenttä, Mikkeli

  • SU 16.6 klo 15.00 / East City Giants vs Bouncers
    Myllypuro, Helsinki

  • LA 29.6 klo 16.00 / Eagles vs Bouncers
    Karhulan keskuskenttä, Kotka

  • LA 13.7 klo 14.00 / Bouncers vs Crusaders
    Urpolan tekonurmikenttä, Mikkeli

  • SU 21.7 klo 17.00 / Bears vs Bouncers
    Urheilukeskus, Pori

  • LA 27.7 klo 14.00 / Bouncers vs East City Giants
    Urpolan tekonurmikenttä, Mikkeli

  • LA 3.8 klo 14.00 / Bouncers vs Eagles
    Mikkeli, Urpolan tekonurmikenttä

  • Katso lisää

Sarjataulukko

JoukkueOttelutPisteet

Joukkue


Sinustako jenkkifutaaja?

Yhteydenottolomake tähän