Valitse näkymä

Miehet / Naiset / Juniorit

Joel Asikainen lähtee hakemaan peliaikaa Vaahteraliigasta

08.03.2020

Bouncersin miesten luovuttua sarjasta päätti Bouncersin viime kauden paras linjamies ja kapteeni Joel Asikainen lähteä hakemaan haasteita sarjaporrasta ylempää, Vaahteraliigassa pelaavaan Kuopio Steelersiin.

Isokokoinen hyökkäyksen linjan työmies ei liikaa ole itsestään melua pitänyt, mutta Bouncers-leirissä ollaan samalla harmistuneita ja kuitenkin Joelin puolesta onnellisia että hänelle tulee mahdollisuus haastaa itseään Suomen korkeimmalla sarjatasolla

Kysyimme Joelin kuulumisia nyt kun hän on käynyt hakemassa tuntumaa Kuopio Steelersistä, joka on kahdella edelliskaudella päässyt Vaahteraliigan finaallin saakka.

Milloin ja minkä ikäisenä aloitit lajin parissa?

-Aloitin lajin Mikkelissä 2016 syksyllä. Täytin kyseisenä vuonna 24-vuotta.

Olet siis ns. ”late entry” pelaaja, millainen urheilutausta sinulla on?

-Ennen jefua ei urheilutaustaa juurikaan ollut. Olin puntilla käyvä tietokonenörtti, jota kysyttiin salilla käymään try outeissa ja sille tielle jäätiin.

Muistan peliurasi alkutaipaleen, et ollut silloin kaikkein liikkuvaisin pelaaja. Olet siis tehnyt paljon töitä pärjätäksesi lajissa?

-Kyllä vaan, ei tee vieläkään mieli katsoa ekan tai toisenkaan vuoden videoklippejä omista suorituksista! Lajia aloittaessa en tiennyt siitä oikeasti yhtään mitään ja kaikki piti aloittaa täysin tyhjästä. Kokoni puolesta aloin pelaamaan hyökkäyksen linjassa ja siinä pelaan nykyään edelleen. Ahkerasti treenaamalla joukkueen vuoksi on päästy pitkälle ja oma kunto on kasvanut kohisten muutaman vuoden ajan. Tämän vuoksi on loukkaantumisiltakin säästytty.

Miksi Kuopio Steelers ja Vaahteraliiga?

-Se, miltä Kuopio Steelers on joukkueena ja organisaationa näyttänyt viime vuosien ajan, herätti kiinnostukseni. Asuin Kuopiossa opiskelujen ajan viitisen vuotta ja paikkana se on kuin toinen kotikaupunki. Kun Bouncers päätti pudottautua 1. divarista 3. divariin, ajattelin lähteä testaamaan omia rajoja yhteen Suomen kovimmista jengeistä. Steelersissä minut otettiin lämpimästi vastaan. Olen tästä todella kiitollinen ja haluan osoittaa sen treenaamalla kovaa ja auttamalla joukkuetta kehittymään ja pärjäämään omalla panoksellani.
Ero vaahteraliigajoukkueen ja divarijoukkueen välillä on ammattimaisempi ote tekemiseen treeneissä ja organisaationa.
Resursseja, tekijöitä ja valmentajia on luonnollisesti enemmän ja tämän myötä pelaaja voi keskittyä vain treenaamaan ja pelaamaan. Lisäksi pelaajien määrän vuoksi pelipaikoista joukkueessa on enemmän kilpailua. Tämä lisää treenimotivaatiota pelaajien keskuudessa ja lisää kehitystä. Myös ulkomaalaisvahvistuksia on runsaasti, joka varmasti tekee suurimman eron divarin ja liigan välillä.

Terveiset Bouncersille?

En voi kiittää Bouncersia tarpeeksi muutamasta vuodesta, jotka kehittivät minua pelaajana ja ihmisenä, fyysisesti ja henkisesti. Bouncers-perhe tulee aina olemaan rakas, kiitos kaikille yhteisistä hetkistä lajin parissa ja sen ulkopuolella. Toivottavasti tulen vielä pelaamaan tässä porukassa uudelleen.

Bouncers toivottaakin Joelille sekä Steelerislle onnea ja menestystä tulevalle kaudelle!

Entisiä Bouncers-pelaajia pelaa Vaahteraliigassa ensi kaudella Joelin lisäksi 3 pelaajaa:
Mikko Seppänen WR, Porvoo Butchers
Johannes Jauhiainen WR, Helsinki Roosters
Janne Lahikainen LB, Helsinki Wolverines

Lisäksi Bouncersin pitkäaikainen sisempi laitahyökkääjä #88 Iiro-Pekka Paakki siirtyy 1-divisioonan hallitsevan mestarijoukkeen Kotka Eaglesin riveihin.

Bouncersin miehet pelaavat ensi kaudella 3.-divisioonassa ja etsii aktiivisesti pelaajia mukaansa. Harjoitukset Raviradantien kuplahallissa Ti ja To klo 20-22, tervetuloa mukaan!


Sinustako jenkkifutaaja?

Yhteydenottolomake tähän