Lady Bouncers avasi kautensa voitokkaasti

31.07.2020

Kuvaaja Jukka Paroinen

Naisten amerikkalaisen jalkapallon 1.divisioona käynnistyi menneenä viikonloppuna. Myös Mikkelissä, Urpolan kentällä, otettiin mittaa tekonurmen hallitsijasta, Lady Bouncersin kohdatessa Seinäjoki Crocodilesin. Vaihtelevan sateinen pelisää tarjosi oman lisähaasteensa sarja-avaukseen.

Kotijoukkue lähti vahvasti juoksulla liikkeelle, kun jykeväjalkainen Emilia Kemppi #6 kirmaili heti ensidownilla reilun 20-jaardisen. Ensimmäisen hyökkäysvuoron pitkät leiskautukset jäivätkin siihen, vaikka Bouncers pelasi rohkeasti heittoa, hakien myös neljännen yrityksensä puolen kentän tuntumassa. Crocodilesin Kati Pulakka #7 luki kuitenkin pelinrakentajan, Jenni Kuitusen #85, heittolinjat vastaanottajista parhaiten ja hetken näytti, että ensimmäinen touchdown kirjataan taululle vierailijoiden toimesta. Takakentällä pinkonut Kemppi #6 sai kuitenkin etenijän kaadettua.

Syötönkatkon seurauksena vierasjoukkueen hyökkäys pääsi kentälle ja Ladyjen puolustus sai tulikasteensa pelin startatessa keltamustan 15-jaardin linjalta. Puolustus pisti mallikkaasti keskustaa tukkoon ensimmäisen downin juoksussa, jonka jälkeen krokotiilinaisten kolme heittoyritystä päätyi kentän pintaan. Tuloksena, hyvästä kenttäasemasta huolimatta, neljä ja ulos. Roolien jälleen vaihduttua Bouncers etsi juoksurakoja eri puolilta kenttää, mutta myöskään vierailijoiden puolustus ei antanut jaardiakaan ilmaiseksi – näin ollen pallo jälleen ilmoille potkaisten. Ja samalla kaavalla edetäänkin ensimmäisen neljänneksen loppu; tasaista vääntöä ja molempien puolustuksen toimivaa yhteispelaamista. Toisen neljänneksen alussa kotijoukkueen taistelu hyviin kenttäasetelmiin sulaa jälleen pallon menetykseen. Vaikka akseli Joensuu-Salo toimikin muutamaan otteeseen mallikkaasti, jäävät vierailijoille ”lahjoitetut” yrityksetkin laihalle annille.

Lady B pääsee liikkeelle omalta 40-jaardiltaan ja Hanna Kuisma #89 kantaa palloa pitkälle muiden napsautellessa blokkeja kohdilleen. Seinäjoen Kati Pulakka #7 pelastaa touchdownilta, mutta kotijoukkueen seuraava yritys lähtee herkullisesti liikkeelle vihreäpaitojen 20-jaardilta. Ilo pitkästä juoksusta jää lyhyeksi seuraavan downin päätyessä jälleen fumbleen, jota ehtii ensimmäisenä peittämään vihreäpaidat. Vierailijoiden kone jauhaa niin heittäen kuin juostenkin, mutta jää lopulta keskialueen junnaukseksi ja niin Joensuu #17 päätyy laittamaan pallon ilmoille puntaten.

Kotijoukkueen hyökkäyksen marssittua taas kentälle, QB Jenni Kuitunen #85 löytää kolmannella downilla, kuopiolaisvahvistuksen, Noora Koposen #92 – joka kiittää ja toimittaa pallon maalialueelle saakka. Lisäpiste pelataan ja Emilia Kemppi #6 juoksee maaliin. Tilanne 8-0.

Maalin jälkeen Crocodiles luottaa vahvasti juoksuunsa, Nelly Karhun #10 parannellessa jaardisaldoaan. Ratkaisevalla downilla Kati Pulakka #7 ottaa tarvittavan kopin ja Crocodiles saa uudet yritykset. Tilaa ei kuitenkaan tahdo löytyä juosten eikä heittäen ja lopulta Crocodiles on jälleen pakotettu luopumaan pallosta potkaisten.

Bouncers yrittää edetä juosten, mutta Crocodilesin puolustus tukkii tilan. Pelikirjasta kaivetaan esiin heittopelien sivut, mutta tällä kertaa Kuitusen linkaisun lukee parhaiten vastustaja Elisa Laine #88. Pallo asetellaan kotijoukkueen 30-jaardille – Crocodilesin hyökkäykselle ”momentumin paikka”. Eikä vierailijatiimi aikaile, vaan käyttää heti ensimmäisen tilaisuuden hyväkseen – upea poikkikentän heitto Joensuulta #17 Tiina Salolle #12: lopputuloksena touchdown. Lisäpistettä yritetään heittäen, mutta palloa kaivellaan ylös nurmen pinnasta – tilanteena 8-6.

Molemmat joukkueet pääsevät vielä ennen taukoa hyökkäysvuoron makuun, mutta puoliajalle mennään taululla vallitsevissa numeroissa.

Kuvaaja: Oskari Mäkisarka

Puoliajan jälkeen Crocodilesin hyökkäysvuoro jää tuloksettomaksi. Bouncersin Kemppi puolestaan taistelee uusiin yrityksiin, jonka jälkeen Hanna Kuisma #89 toimittaa pallon maaliin pitkällä, yli 60-jaardisella juoksullaan. Lisäpiste a lá Kemppi ja tilanteeksi 16 – 6 kotijoukkueen hyväksi.

Maalin jälkeen Crocodiles ei saa heittopeliään toimimaan tuottoisasti, vaan hyökkäysvuoro päättyy punttiin. Bouncersin hyökkäysvuoro loppuu puolestaan ennenkuin ehtii edes alkaa – fumble ensimmäisellä downilla. Pohojanmaalaiset kilpasisaret kiittävät; jaksavat jauhaa myllyään ja ottamastaan rangaistuksesta huolimatta Joensuu #17 löytää lopulta heitollaan Pulakan #7. Maali Crocodilesille, mutta lisäpiste odotuttaa vielä itseään, joten taululle lukemat 16 – 12. Seuraavan aloituspotkun poimii hyppysiinsä Hanna Kuisma #89, tsuumailee hetken juoksulinjaa, ottaa jalat alleen ja seuraavan kerran tuulettaakin maalialueella touchdownia. Lisäpiste jää tällä kertaa haaveeksi, tilanteeksi hetkessä 22 – 12.

Vierasjoukkueen hyökkäys ponnistaa liikkeelle syvältä omalta alueeltaan. Vaikka Joensuun #17 heittokäsi on selkeästi viritetty offseasonilla hyvään iskuun, eivät heitot ota tarttuakseen omien näppeihin. Crocodiles pelaa upporikasta ja rutiköyhää hakiessaan neljännellä yrityksellään pitkää heittoa, siinä onnistumatta. Näin ollen Bouncers pääsee liikkeelle kahdenkympin sisästä ja juoksukone Kemppi kirmaa lopulta maaliin. Lisäpiste jää kirjauttamatta vihreäpaitaisen puolustuksen hoitaessaan tonttinsa esimerkillisesti. Tilanne 28-12.

Ajan huvetessa pelikellossa, seinäjokelaiset lähtevät hakemaan omia yrityksiään pitkälti heittäen. Mikkeliläispuolustuksen ote ei herpaannu ja roolit kentällä vaihtuvat viimeiselle neljännekselle siirtyessä.
Bouncersin Noora Koponen #92 löytää pujottelureitin maaliin asti, lisäpiste pelataan ja Kemppi korjauttaa pistesaldoonsa lisäystä. Tulostaululle 36 – 12.

Crocodiles yrittää päästä kiinni loppukiriin, mutta keltamustien puolustus pitää kotikentän väkevästi hallussaan. Omilla hyökkäysvuoroillaan Lady Bouncers keskittyy kuluttamaan kellosta aikaa juoksupeleillä. Tämä myös onnistuu ja lopputulokseksi kotijoukkueelle 36-12.

Yleisilmeeltään ottelu oli todella tasaista, mutta rehtiä taistoa, josta kertoo myös rangaistusten määrä pelissä, lippuja taidettiin heittää kaikkinensa 3-4 kappaletta, joista suurin osa tuli hyökkäyksen lähdettyä liikkeelle turhan innokkaasti.

———————-

Joukkueiden pisteidentekijät:

Bouncers:
#6 Emilia Kemppi 12p (1 TD + 3 XP)
#89 Hanna Kuisma 12p (2 TD)
#92 Noora Koponen 12p (2 TD)

Crocodiles:
#7 Kati Pulakka 6p (1 TD)
#12 Tiina Salo 6p (1 TD)

Joukkueiden Top 3 taklaajat:

Bouncers:
#19 Anni Laitinen
#46 Niina Sutinen
#83 Marleena Himanen

Crocodiles:
#7 Kati Pulakka
#10 Nelly Karhu
#12 Tiina Salo

——————-

Seuraavan kerran keltapaidat nähdään tositoimissa tulevana sunnuntaina, Eagles Ladiesin ottaessa mikkeliläiset vierailulle Puistolan kentälle Kotkaan. Kick off klo 15, liput 5€ (alle 15 -vuotiaat ilmaiseksi).

Naiset

  • Lady Bouncers Ottelut 2020

  • LA 25.7. klo 14.00 / Lady Bouncers vs Crocodiles
    Urpolan tekonurmikenttä, Mikkeli

  • Su 2.8. klo 15.00 / Eagles vs Lady Bouncers
    Karhulan keskuskenttä, Kotka

  • SU 9.8. klo 14.00 / Lady Bouncers vs NL
    Urpolan tekonurmi, Mikkeli

  • SU 16.8. klo 14.00 / Tigers vs Lady Bouncers
    Kauirialan kenttä, Hämeenlinna

  • Katso lisää

Sarjataulukko

JoukkueOttelutPisteet

Joukkue


Sinustako jenkkifutaaja?

Yhteydenottolomake tähän