Jenni Miettinen All Starsiin!

Viikonloppuna Suomen jefumaajoukkueet päättivät kauden 2013 urakkansa perinteisessä Suomi-Ruotsi -maaottelussa. Niin miesten kuin naistenkin puolella Suomen jellona karjui voitokkaasti ja kotiin tuomisina Tukholmasta oli molemmilla joukkueilla voitot.

Maaottelun yhteydessä Suomen amerikkalaisen jalkapallon liitto julkisti myös kauden 2013 All starsit. Naisten puolella All stars -listaus piti sisällään keltamustaa mikkeliläisväriä. Lady Bouncersin väkivahva hyökkäyksen linjanainen Jenni Miettinen raivasi tiensä paitsi maajoukkueen vakiokalustoksi, myös all starsiin! Maaottelun jälkimainingeista tavoitetun Jepan puheista voi päätellä naisen olevan viikonlopun jäljiltä varsin tyytyväinen:Sanoinkuvaamattoman hieno fiilis. Mahtavaa saada tällainen tunnustus tehdystä työstä. Varsinkin näin nopeasti.” Perinteinen mitä tavoitteita seuraavaksi tähtäimeen -kysymys tuo esille Jepan tinkimättömän asenteen treenaamiseen. ”Onneksi jefu on sellainen laji, että tässä haasteita riittää. Omassa tekniikassa ja pelinlukukyvyssä on vielä paljon parannettavaa. Eli töitä kehityksen eteen on tehtävä. Ja toki pelipaikkojakin on monia, joten eihän sitä tiedä vaikka sitä olisi vielä parempi jollain toisella pelipaikalla.”

Mikkeli Bouncers onnittelee koko vahvuudellaan Jepaa upeasta saavutuksesta!

 

Naisten SM-sarjan All stars 2013:

Hyökkäys:

QB Tiina Salo Crocodiles

OL Jenni Miettinen Bouncers

OL Laura Kontiainen GS

OL Anna Rajavuori Roosters

RB Tytti Niemi Crocodiles

RB Kirsti Nirhamo Trojans

WR Sari Kuosmanen Jaguars

WR Jutta Luhtala Trojans

TE Elina Kero GS

K/P Elina Seppälä GS

 

Puolustus:

DL Merle Ziemann Saints

DL Sophia von Haartman Trojans

DL Sarah Takolander Roosters

LB Tea Törmänen Northern Lights

LB Tiina Mutanen Jaguars

LB Kaisa Carlson Crocodiles

DB Anette Bäckman GS

DB Maiju Isomaa GS

DB Tiina Suvioja GS

Lady B:n Jenni Miettinen MM-kisajoukkueeseen

Naisten amerikkalaisen jalkapallon MM-kisat järjestetään tänä kesänä koti Suomessa, Vantaan ISS Stadionilla 30.6.-6.7. SM-sarja on ollut jo muutaman viikon ”kisatauolla”, maajoukkueen ympärillä on puolestaan käynyt sitäkin kovempi kuhina. Viime viikolla päättynyt viimeinen karsintaleiri oli tiukka rutistus, jonka päätteeksi julkistettiin lopullinen kisakokoonpano.

Myös Lady Bouncersien riveistä on saatu ujutettua kieroa savolaisuutta osaksi MM-kisajoukkuetta. Savolaisten mainetta Suomen valioyksilöiden joukossa pitää yllä mikkeliläinen Jenni Miettinen, joka upeasti raivasi tiensä (sananmukaisesti) jo toiseen otteeseen maajoukkueseen. Nyt edessä on naisen ensimmäisen MM-kisaturnaus. Jepa saatiin pysähtymään maajoukkuekiireiden keskeltä muutaman kysymyksen ajaksi:

Kuinka helppoa oli lähteä uuteen porukkaan?
-Viime vuonna suomi-ruotsi maaottelussa oli huomattavasti vaikeampaa. En tuntenut ketään kunnolla eikä ollut kokomusta 11 vs 11 pelistä eikä varsinkaan siitä kielestä. Oli hyvin sekava ja extrajännittynyt olo. Tämä vuonna siten oli huomattavasti helpompaa, kun tunsi porukkaa ja pelikirjaa. Toki eron huomaa, koska ladyissä meillä on niin mahtava joukkue, että eihän sitä samaa yhdessätekemisen fiilistä saa muualta.

Miten on tuikituntemattomien kanssa muotoutunut joukkuehenki?
-Yllättävän hyvin. Nyt varsinkin kun takana tekniikkaleiriä ja parit valmistelevat (/karsinta) leirit niin on oppinut jo tuntemaan ihmisiä. Ensisijaisesti niitä saman pelipaikan tytsyjä. Viimeisimmällä leirillä varsinkin huumori ja nauru raikui meidän huoneessa.

Mikä on suurin ero oman joukkueen ja maajoukkueenharjoitusmetodeissa?
-Kieli. Meillä puhutaan savvoo siellä hightekkiä. 😉

Parasta leirillä?
-Leirien ruuat? Ei tartte ite tehhä 🙂 No ei vaan, ne onnistumisen hetket ja se että huomaa kuinka kokoaika nostaa sitä omaa tekemisen tasoaan. Ja toki mj on tuonut lisää pontta omaan treenaamiseen ja haluun kehittyä.

Paras leiriruoka?
-Mariannevaahto! Niin ja olihan ne noutopöydän pääruuatkin ihan hyviä.. 😉

Kovin vastus leirillä?
-Kyllä se Seppälän Elina oli kovin vastus siinä puolustuksen linjassa. Lisäks ne linebäckit oli ärsyttäviä kun lähin kakkoskerrokseen blokkaamaan, niin ne ei juossutkaan niin kuin ite ajattelin. Dääm!

Omat tavoitteet MM-kisoissa?
-Saada PALJON onnistumisia. Pitää taso kokoaika korkealla, ettei tule notkahduksia. Välttää aivopieruja. Niitä ei siis saa tulla yhtään!

Miksi tulla katsomaan naisten MM-jefua?
-Touch game, tougher women!
-Pääsee katsomaan laatuviihdettä sopuhintaan. Jääkiekon MM-kisoissa valitettiin siitä että lippujen hinnat on liian korkeella. Nyt on MM-kotikisat, joissa lippujen hinnat on edulliset. Ja totta kai kaikki haluaa olla todistamassa kun Suomi kirkastaa MM-mitalinsa!

Koko Bouncersin porukka toivottaa Jepalle menestystä MM-kisataistoon! Kisojen viralliset kotisivut löytyvät osoitteesta: http://www.wwc2013.com/


Sinustako jenkkifutaaja?

Yhteydenottolomake tähän