Bouncers palasi voittokantaan kauden tärkeimmässä pelissä!

Bouncers lähti kolmanteen vieraspeliinsä hankalista asemista, kun Mikkelin ravien ja Summerfestin myötä osan pelaajista oli jäätävä töihin ja muutamat ikävät loukkaantumiset kavensivat rosteria entisestään.

Kuitenkin 20 portsaripelaajaa saatiin matkaan, kun  lähdettiin pelaamaan kauden tärkeintä peliä takkuisen alkukauden jälkeen, tappio tietäisi melko varmaa jäämistä pudostuspelien ulkopuolelle ja antaisi raisiolle mahdollisuuden jopa kiidättää bouncersit pudotuskarsintoihin.

Kuitenkin heti ottelun alussa kävi selväksi, että ”pidot paranee, kun porukka vähenee”. Bouncersin voitettua kolikonheiton, pelinrakentaja #86 Henri Heiskanen marssitti hyökkäyksen kentälle, joka eteni tasaisen varmasti pitkän draivin kentän poikki #30 Janne Tissarin punnerrettua lähietäisyydeltä pallon pohjiin asti. Kenties yksi kotimaan parhaista potkaisijoista #87 Olli Karhu potkaisi lisäpisteen varmasti haarukkaan ja ja peli portsareille 0-7.

Hyökkäyksen esimerkistä Portsaripuolustus intoutui hurmoksessa hirmuiseen vireeseen ja pakotti heti seuraavalla Hangon hyökkäysvuorolla kotijoukkueen luopumaan kolmen yrityksen jälkeen pallosta. Tämä olikin lähes koko ensimmäisen puoliajan tahti, Sun Citylle luotiin puolustuksessa kova paine, eikä Hanko saanut juoksumyllyään ensimmäisellä puoliajalla käyntiin oikein lainkaan.

Ensimmäisellä puoliajalla QB Heiskanen löysi heitollaan vapaana kirmanneen rookie-laitahyökkääjä #77 Jesse Hakalan, joka kiitti ja kumarsi tekemällä ensimmäisen TD:nsä, Karhu XP ja peli 14-0.

Tämän jälkeen Hanko saikin ainoat pistesuorituksensa Hangon DB  #88 Joakim Backmanin upeasta pelinluvusta ja syötönkatkon palautuksesta. Tästä suivaantunut portsaripuolustus kävi blokkaamassa lisäpistepotkun ja puoliajalle siirryttiinkin Bouncersin 14-6 johtoasemassa.

Puoliajalla puolustuksen kapteeni #13 Pasi Harmoinen piti tiukan puhuttelun joukkeelle, jotta peli pysyisi portsarilauman hyppysissä loppuun asti, tähän mennessä kun Bouncers ei ollut voittanut tällä kaudella vielä yhtään toista puoliaikaa! Puhe kannatti, sillä vaikka Sun City saikin juoksuhyökkäyksensä toimimaan paremmin toisella puoliskolla, viimeistään kotijoukkeen selkäranka napsahti siihen, kun Bouncers puolustus sai hyvin juosseen hankolaishyökkäyksen pysähtymään omalla 3:n jaardin viivalla.

Bouncers hyökkäys lähti taas tuolta omalta 3:n jaardin viivalta etenemään ja etenikin koko kentän mitan pitkällä draivilla, joka päättyi hienon pelin pelanneen #19 Heikki Vänttisen  upeaan koppiin maalialueella. Karhulle kolmas onnistunut potku ja tilanne 21-6.

Hanko koitti vielä painaa sinnikkäästi loppuun asti, mutta yritys päättyi lopulta Heikki Vänttisen upeaan syötönkatkoon. Tämän jälkeen hyökkäys otti vielä kertaalleen uudet yritykset ja pelinrakentaja Henri Heiskanen sai kunnian päättää ottelun Victory Formationilla!

Koko Bouncersin joukkue pelasi parhaan ottelunsa kuluneella kaudella, esiin voidaan nostaa koko puolustus, joka ei antanut pistettäkään kotijoukkueelle, Hyökkäyksen linja, joka teki vahvaa työtä kookkaampia vastustajia vastaan sekä eritoten RB#20 Ilkka Jämsä, joka pinkoi ottelussa peräti 200 jaardia 28:lla yrityksellä (7,1 jaardia/yritys). Unohtamatta RB 30 Janne Tissaria, joka teki Ilkalle erinomaisesti tilaa ja myös urakoi lähes koko pelin myös puolustuksessa. Puolustuksessa eritoten #51 Samuli Karhunen, #55 Mikko Kotilainen sekä #96 Jose Gieschler, jotka pitivät Hangon pelinrakentajan kiireisenä koko päivän, näistä Jose merkkautti itselleen kaksi pelinrakentajan säkitystä. Yksi tärkeimpiä tekijöitä kuitenkin Bouncersin onnistumisessa on tälläkin kaudella potkaisija #87 Olli Karhu, joka jokaisella aloitus- ja lentopotkulla sai vastustajalle heikot kenttäasemat hyökkäykseen lähtöön.

Tulevana viikonloppuna Bouncersilla on tauko, joka tulee hyvään paikkaan, sen jälkeen vieraskiertueen viimeinen peli onkin Raisiossa Oakmenia vastaan, jossa Bouncersilla olisi mahdollisuus varmistaa pudotuspelipaikkansa. Kuitenkin on muistettava, että Raisiolla on hyvä tasainen joukkue, jota vastaan ei voi missään nimessä lähteä takki auki, vaan kovalla asenteella, ja sitähän portsareilta näemmä löytyy!!

 


Sinustako jenkkifutaaja?

Yhteydenottolomake tähän