Bouncers taipui Jukurien A-nuorten käsittelyssä

Keskiviikkoiltana 1.2.2017 vietettiin Mikkelin torin jääkentän avajaisia. Ilmassa väreili pienen pakkasen lisäksi tiukkaa urheilujuhlan tuntua, kun Bouncersin naisten ja junioreiden yhdistelmä joukko kohtasi Jukureiden A-nuorten voitonnälkäisen tiimin. Leikkimielisessä luutapallo-ottelussa keltamustat jäivät pahasti alakynteen, kun Jukurit kuroi ottelun alkupuolella jo turvallisen tuntuisen 5 – 1 johdon. Bouncers otti kuitenkin kaikki keinot käyttöön ja heitti pelivälineinä toimineet katuharjat sivuun ja lähti punomaan hyökkäyksiä blokkaajat edellä, pallonkantajan päästen näin rynnimään aina maaliin saakka. Taidettiinpa sääntöjä viilata hieman lennosta myös ”tuomareiden” suunnalta ja Bouncers pääsi maalin jälkeen hyödyntämään myös ”lisäpisteyrityksen” ja kuromaan potkumaalin myötä lukemia siedettävämmäksi. Pelikello ehti kuitenkin edelle Bouncersien kirivaihdetta ja lopulta 10 minuutin iloittelun päätteeksi Jukurien A-pojat pääsivät juhlimaan voittoa 8-6 lukemin.

Tapahtumassa molemmat joukkueet saivat huikean määrän kannustusta – kiitos kaikille paikalle tulleille! Kenties haasteotteluille nähdään tulevaisuudessa jatkoa….?

P.s. Henkinen voitto ja näyttävyyspisteet meni tietenkin keltamustaan leiriin!


Sinustako jenkkifutaaja?

Yhteydenottolomake tähän