Viimeistä viedään

Mikkelin Bouncersin miesten ja naisten edustusjoukkueet pelaavat kauden viimeiset kotipelinsä tulevana sunnuntaina Urpolan tekonurmella. Naisten peli hallitsevaa mestaria, Oulun Northern Lightsia, vastaan alkaa klo 12 ja miesten peli Helsingin Wolverinesia vastaan klo 15. Otteluihin on vapaa pääsy.

Miesten kausi on ollut vaikea. Kausi aloitettiin pirteästi kahdella voitolla mutta sen jälkeen on kotiin tuomisina ollut vain kokemusta. Viime viikonlopun tappio Lappeenrantaa vastaan sulki oven pudotuspeleihin lähes lopullisesti. Bouncersilla on kuitenkin vielä sanansa sanottavana pudotuspelien suhteen sillä vastustaja Wolverines on tällä hetkellä sarjassa neljäntenä ja tarvitsee pisteitä kipeästi noustakseen pudotuspeliviivan paremmalle puolelle. Päävalmentaja Jyrki Hämäläinen lupaa joukkueelta sunnuntaina hyvää peli-ilmettä: ”Joukkueella on vielä teoreettiset mahdollisuudet pudotuspeleihin mutta siinä on niin paljon meistä riippumattomia tekijöitä, ettemme anna sen häiritä otteluun valmistautumista. Keskitymme pelaamaan kauden parhaan pelin kotiyleisön edessä ja näin kiitämme heitä kannustamisesta kauden aikana. Järjestämme amerikkalaisen jalkapallon megatapahtuman nyt kolmatta kertaa ja yleisöä on aina ollut hyvin paikalla. Ottelun jälkeen on uusien pelaajien kaste ja odotan mielenkiinnolla, mitä joukkueen kapteenit ovat heille keksineet.”

Lady Bouncers pelaa toista kauttaan SM-sarjassa. Naisten kausi on vasta puolessa välissä MM-kisatauon ansiosta. Mikkeliläinen Jenni Miettinen toi MM-kisoista mukanaan pronssimitalin sekä ison annoksen kokemusta. Naisten kauden ensimmäinen puolisko on mennyt vastustajien pillin mukaan eikä voittosarakkeessa ole vielä merkintöjä. Kautta on kuitenkin vielä jäljellä kolme ottelua, joihin joukkue lähtee voitonnälkäisenä. Sunnuntain vierailijalla, Northern Lightsilla, on kaksi voittoa neljästä pelistä. Oulun joukkue on uudistunut viime kaudesta, mutta mukana on myös vankkaa maajoukkuetason kokemusta. Viime kaudella joukkueiden välillä käytiin tiukka vääntö, Oulun lopulta vieden pisteet 0-26 (0-12). Kumpi joukkueista vie voiton sunnuntaina? Tervetuloa ottamaan siitä selvää Urpolaan. Mukaan kannattaa varata käteistä, sillä kentän laidalta löytyy kioski, jossa on tarjolla juomaa ja pikkupurtavaa!

 


Sinustako jenkkifutaaja?

Yhteydenottolomake tähän