Mestaruuskauden jälkeiset kuulumiset sekä yhteistyö Kuopion kanssa
”Yhteistyö on ollut kestävää jo useamman kauden. Menneinä vuosina on esim. leireilty yhdessä, niin pelaajat ja valmentajat olivat jo osittain tuttuja ennen tätä kautta”, kommentoi Leena Suikkanen. Steelersin riveissä hänellä on takana jo 4 pelikautta.
Haastava kevät toi muutoksia yhteistyöhön
Koronan aiheuttamien haasteiden vuoksi joutui Steelers, valitettavasti, luopumaan sarjapaikastaan Naisten Vaahteraliigassa tulevalla kaudella, joten myös Bouncersin farmisopimus heidän kanssaan purkautui. Rosterin kapeus oli Bouncersilla jälleen haasteena, mihin löytyi hyvin luonnollisesti ratkaisu Kuopiosta siirtyvien pelaajien sekä Mikkelissä jo alkuvuodesta pidettyjen rekryjen kautta tulleiden rookieiden myötä.
”Kevät oli haastavaa aikaa monille seuroille ja etenkin Steelersin naisten joukkuetta se koetteli melkoisesti. Olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta, minkä Bouncers meille tarjosi ja pääsemme kaikista vastoinkäymisistä huolimatta treenaamaan tavoitteellisesti sekä tietenkin pelaamaan kesällä!”, toteaa jenkkifutiksen tulokaskauttaan pelikentällä jo jännityksellä odottava kuopiolainen Emmi Pasanen. ”Mukava olla osana toimivaa sekä hyvin valmennettua porukkaa, jolla on kyky menestyä!” lisää jo kuudetta kauttaan Bouncersiin täksi kaudeksi pelaamaan siirtynyt Niina Sutinen. ”On suuri ilo, että Mikkeli on ottanut Steelersin pelaajat avosylin vastaan ja tehnyt siirtymisestä mahdollisimman helppoa!” kommentoi kuopiolainen Suikkanen, joka niinikään vaihtaa täksi kaudeksi pelipaitansa keltamustaan.

Poikkeustilan jälkeen paluu kontaktiin kesäkuussa
Iskukykyinen joukkue on kasassa ja toukokuun puolivälistä alkaen on jo taas yhteisiä treenejäkin vedetty Urpolan kentällä koronarajoitukset huomioiden. Poikkeustilan aikaan joukkueen treenit ja yhteydenpito toteutettiin etänä Zoomissa sekä muuten kukin omilla tahoillaan treenaten. Ensimmäiset yhteiset kontaktitreenit, sitten maaliskuun alun, päästiin pitämään kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Tuolloin myös Kuopiosta siirtyneet pelaajat saapuivat ensimmäistä kertaa Mikkeliin treeneihin. Kesän aikana on tavoitteena käydä joitakin kertoja Mikkelistäkin porukalla vastavuoroisesti Kuopiossa treeneissä. Tällä tavoin Kuopion suunnallakin lajitreenit mahdollistavat pelillisen harjoittelun kautta 2021 ajatellen, esimerkiksi heille, jotka eivät tulevana kesänä pelaa muualla. Leirityksiä sekä pelipaikkakohtaisia valmennusklinikoita on Bouncersilla tiedossa vielä ennen kauden alkua, jotta varmistetaan yhteispelin sujuvan mutkattomammin tulevalla kaudella.

Kokenut rosteri vahvistuu pelaajasiirtojen ja tulokkaiden myötä
”Jännityksellä odotan tulevaa kautta – on mukava päästä pelaamaan. Kaikki on vähän uutta, mutta joukkuehenki on niin hyvä, että odotan tulevalta kesältä paljon! Jengiin on ollut helppo päästä sisään, pelaajat ja valmentajat ovat erittäin mukavia. Ilmapiiri on kannustava ja motivoiva. Joukossa on konkareita ja rookieita – sopivalla mausteella ihan kaikkea. 6/5 ”, vastaa Suikkanen kysyttäessä mietteitä pelaamisesta uudessa joukkueessa sekä odotuksia tulevan kauden suhteen. ”Vastaanotto Mikkelissä on ollut hyvä ja on tuntunut hyvin luonnolliselta tulla tähän joukkueeseen, kun yhteistyötä on tehty jo pitkin talvea. Kaikilla on selkeästi halua auttaa silloin, kun on itse ihan hukassa. Arvostan sitä, että saan kaikenlaista palautetta joukkueelta ja valmentajalta”, kommentoi syksyllä lajin pariin painonnostosta ja crossfitistä siirtynyt kuopiolainen tulokaspelaaja Emilia Vihantola.
”Kuopiolaiset ovat motivoituneita ja talvella tehty työ näkyy niin hyvänä fysiikkana sekä pelipaikkakohtaisissa tekniikoissa ja taidoissa. He ovat hitsautuneet todella nopeasti osaksi joukkuetta, mikä helpottaa myös kehittymään hyvin yhteenpelaavana joukkueena ennen pelikauden alkua”, summaa Liukkonen.
Bouncersin naisten pelaama sarjataso käyntiin heinäkuussa
”Odotan tulevaa pelikautta mielenkiinnolla! Henkilökohtaisella tasolla pyrin kehittymään teknisenä sekä taktisena pelaajana ja kartuttamaan pelikokemusta uudesta lajista. Joukkueena toivon, että pystymme tavoittelemaan mestaruutta yhtenäisenä joukkueena hyvällä meiningillä”, tuumaa Pasanen kauden tavoitteista. ”Mestaruuden voittaminen olisi mahtavaa! Erityisesti kovia pelejä ja hyviä onnistumisia odotan! Joku ”kunnon pusu” vastustajalle linjan takana olisi jees!” naurahtaa Sutinen viitaten pusulla taklaukseen aloituslinjan takana.
Joukkueen tavoite vaikuttaisikin olevan selkeä; lähteä uusimaan edellisen kauden mestaruutta. Tämän tavoitteen ovat nähtävästi myöskin keltamustiin väreihin siirtyneet omaksuneet mainiosti.









Välierässä Bouncers kohtasi neljäntenä olleen Kouvola Indiansin, kun kolmanneksi itsensä taistellut Roosters joutui perumaan osallistumisensa. Indians oli kuitenkin tällä kertaa lukenut läksynsä huolellisesti ja onnistui pysäyttämään Bouncersin hyökkäyksen etenemisen Chris Hallin toimiessa puolustuksen koordinaattorina. Välieräottelussa pelinrakentaja Jenni Kuitusen syötöstä maalit nimiinsä kirjasivat Miia Liukkonen sekä maaottelussakin Suomea edustanut Anni Suutari. Indians voitti ottelun pistein
Puolustuksen puolella liput tarttuivat vakuuttavalla tahdilla niin maajoukkueen kapteeni Anni Laitisen kuin blitzerinä pelanneen Tessa Kauppisen näppeihin. Syötönkatkoja napsivat ainakin Kemppi, Laitinen ja Suutari. ”Puolustuksen mukaan oli helppo hypätä kesken talven, kun jokaisella pelaajalla oli jo pelikirja ja omarooli hallussa. Eikä muutoksia tarvinnut juurikaan tehdä. Puolustus esiintyikin vahvasti aina kauden loppuun saakka. Jokainen pelaaja voi olla ylpeä omista pelisuorituksistaan”, kommentoi puolustusta koordinoinut Matiskainen. Kokonaisuutena siis puolustuksenkin kaudesta jäi vakuuttava tunne.






Täällä kausi alkoi lokakuun loppupuolella kolmen viikon aikana pidetyillä ’taster session’ -kokeilukerroilla. Kokeilukertoja oli yhteensä kolme, jonka jälkeen sai halutessaan liittyä joukkueeseen ja jatkaa kaudelle mukaan. Siitä eteenpäin onkin treenattu kahtena päivänä viikossa, maanantaisin kaksi ja lauantaisin kolme tuntia. Treenit pidetään Birminghamissa eli noin. 20 minuutin junamatkan päässä Wolverhamptonista. Paikallista kuplahallia ei ole vaan koko kausi treenataan ja pelit pelataan ulkona säässä kuin säässä. Suomalainen kylmyyden sietokyky jäi nopeasti kakkoseksi, kun osa paikallisista treenaa vuoden ympäri t-paidassa ja shortseissa, kun itse jo marraskuun puolivälissä vedin kahta pitkähihaista päällekkäin. Lumisade on päässyt kerran yllättämään kesken harjoitusten mutta muuten on tasaisen varmasti päästy treenaamaan vesisateessa.
Ykkösdivisioonaan noususta on joukkueen sisäisesti ollut keskustelua muutamana viime kautena ja täten sarjanousu tuntuikin nyt enemmän kuin ajankohtaiselta. Äänestys sarjanoususta tehtiin pelaajien kesken, jonka tuloksen mukaisiin toimenpiteisiin niin joukkueen- kuin seuranjohtokin ilmoitti sitoutuvansa. Äänestyksen tulos oli huomattavan enemmistön saanut nousu 1.divisioonaan. 





