Valitse näkymä

Miehet / Naiset / Juniorit

Lady Bouncers starttasi sarjansa kakkoskierroksen kotivoitolla

Sunnuntaina 23.7.2017 naisten amerikkalaisen jalkapallon 1-divisioonassa pyöräytettiin käyntiin kotijoukkue Mikkeli Bouncersin osalta sarjan kakkoskierros, kun savolaisia haastamaan huruutteli Jyväskylä Jaguarsin naiset. Urpolan hornankattila ei tällä erää ollut aivan yhtä raaka keliltään kuin yleensä, mutta viilentävä pulahdus pelin jälkeen näytti silti maistuvan suurimmalle osalle pelaajista.

Peli starttasi jyväskyläläisten potkulla ja vaikka kotijoukkueen leirissä oltiin kelailtu pelivideoita tiuhaan ees taas ja osattiin valmistautua lyhyeen potkuun, pääsivät vierailijat yllättämään Bouncersin palautusjoukkueen ja peittivät pallon ensimmäisenä. Katastrofaalinen alku kuittaantui heti seuraavalla downilla; #6 Emilia Kemppi seurasi Jaguarsin pelinrakentaja #3 Mervi Korhosen heiton loppuun saakka, otti intterin näppeihinsä ja toimitti palloa aina vierailijoiden 20 jaardin linjalle asti. Keltamusta hyökkäys aluksi hieman yskähteli yrityksissään, mutta lopulta tilanteessa neljäs ja 5 mentävää,  rookiekauttaan pelaava #89 Hanna Kuisma kipitti sivurajaa hipoen aina maaliin saakka. Lisäpistettä Lady Bouncers lähti hakemaan juoksupelillä, joka päättyi rähmäykseen. Tulostaululle 6 – 0.

#8 Gabrielle Knops tiedettiin jo ennakkoon vaaralliseksi, vahvajalkaiseksi pelaajaksi ja jyväskyläläisten hyökkäysdrivesta kävikin pian selväksi, kenen varaan peli rakennettiin kerta toisensa jälkeen. Knopsin vahvojen juoksujen sekä yhden onnistuneen heittopelin turvin vierailijat pääsivät hätyyttämään jopa Bouncersin 10 jaardin linjaa, mutta tilanteessa 4 ja 8 jaardia mentävää, kotijoukkueen puolustus näytti taistelijan luontonsa. Seuraavat hyökkäysyritykset molemmilla joukkueilla kariutuivat vastapuolen vahvaan puolustuspelaamiseen. Jaguarsin puolelta ottelussa eniten taklauksia itselleen nakutti brittivahvistus #58 Victoria Law.

Kun mikkeliläisten oman maalin edustalta lähtenyt puntti jää hieman lyhyehköksi, jyväskyläläisnaiset eivät jätä tilaisuuttaan käyttämättä. Bouncersin 10 jaardin linjalta startanneen driven hoitaa juoksuillaan aina maaliin saakka, kukapa muukaan, kuin #8 Knops. Myös lisäpiste onnistuu ja Jaguars siirtyy 6 – 8 johtoon.

Mikkeliläisten hyökkäys lähtee etenemään vahvasti, mutta päästyään Jaguarsin kenttäpuoliskolle suunta muuttuu miinusjaardeille tehtyjen taklausten vuoksi kohti omaa maalia. Kentälle jälleen jyväskyläläisten hyökkäys, joka ehtii viihtyä kentällä vain 2 downia; Bouncersin #6 Kemppi jälleen syötönkatkoon ja tällä kertaa hän kirmailee aina maalialueelle saakka. Kemppi toimittaa myös lisäpisteen maalialueelle, tilanne 14 – 8.

Ennen puoliaikaa nähdään vielä mikkeliläisittäin pitkä hyökkäysrupeama, joka ei hyvistä juoksuleiskautuksista huolimatta kanna ”maalihedelmää”.  Tauolle siis kotijoukkueen 14 – 8 johdossa.

Lady Bouncersin puolustus pelasi ennakkoon scoutatun #7 Satu Aumon koko pelin ajan hyvin pois heitoista, joka jätti numerolla 10 pelanneelle Katariina Kiviniemelle tilaa näyttää catchejaan. Yksi upeista kiinniotoista tulee hyvään saumaan heti toisen puoliajan ensimmäiselle hyökkäysvuorolle, Kiviniemen catchin ja #8 Knopsin pitkän juoksun myötä vierailijat pääsevät keltamustien 20 jaardiselta uuteen yrityspatteristoon, mutta loppuyritysten heitot eivät löydä vastaanottajia ja Lady B lähtee tavoittelemaan jyväskyläläisten maalia syvältä omasta päädystään. Kahdeksannella yrittämällä #6 Emilia Kemppi puhkaisee kentän keskeltä nappiin osuneiden blokkien saattelemana. Lisäpistettä haetaan kotijoukkueen osalta heittäen, mutta tällä kertaa #83 Marleena Himasen heitto karkaa kentän pintaan. Lady Bouncers johtoon numeroin 20 – 8.

Maalin jälkeen hyökkäykset vuorottelevat kentällä, mikkeliläiset luottaen vahvasti juoksupeliin, jyväskyläläisten tiivistäen takaa-ajoaan heittojen myötä. Kun vuoroa on kentällä vaihdettu neljännen kerran, alkaa seuraavan kerran syntyä myös pistetaululla näkyvää tulosta. Kotijoukkueen #82 Heta Timperi kiittää joukkuetovereitaan blokeista spurttaamalla maaliin omalta 30 jaardilta. Lisäpisteitä ei jaeta, taululla 26 – 8. Jaguarsin hyökkäys pääsee vielä kahdesti koettamaan kiriä, mutta mikkeliläisten puolustus miehittää heittopeleihin painottuneet yritykset hyvin. Loppulukemiksi jää 26 – 8 kotijoukkueen hyväksi.

Vierasjoukkueen parhaana pelaajana palkittiin #8 Gabrielle Knops. Kotijoukkue puolestaan palkitsi parhaimmistoaan tuttuun tapaan autoilla, jotka tällä erää matkasivat jokaisen linjanaisen kotiin upeasti tehdystä työstä.

Seuraava Lady Bouncersin kamppailu sarjapisteistä käydään Tampereen Pyynikin kentällä, lauantaina 29.7.2017. Panosta ei tuosta ottelusta puutu, sillä sarjan kärkijoukkueiden kohtaamisesta ansaitut pisteet tulevat todennäköisesti olemaan ratkaisevat myös suoraa finaalipaikkaa silmällä pitäen. Tervetuloa kannustamaan keltamustat voittoon, pelin kick off klo 16!

Saints vieraili ryöstöretkellä Mikkelissä

Kauden ensimmäiseen emännöintivuoroon naisten amerikkalaisen jalkapallon 1-divisioonassa viime sunnuntaina 28.5. päässyt Lady Bouncers joutui taipumaan sarjapistetaistelussa Tampere Saintsia vastaan 0 – 12 (0 – 6).

Vierailevan joukkueen hävitessä teikkauksen, lähtee mikkeliläisten joukko

Alku näyttää mikkeliläisten kannalta lupaavalta Emilia Kempin #6 palauttaessa aloituspotkun puoleen kenttään, jonka jälkeen pelivälinettä liikutellaan kiertopeleillä uusiin yrityksiin. Ensimmäinen hyökkäysvuoro päättyy kuitenkin hermoiluun, kun toss –heitot päätyvät kahteen otteeseen aivan muualle kuin runningbackin kätösiin ja punttiin lähtiessäkin otetaan rangaistus väärästä snapista. Rangaistuksen jälkeinen puntti epäonnistuu ja tamperelaisten sininen vyöry pääsee taklaamaan Heta Timperin #82 omalle 20 jaardin viivalle.

Myös Saintsin ensimmäisellä hyökkäysvuorolla ilmassa on kauden aloituspelin tuntua. Pallot eivät löydä heitoissa vastaanottajille saakka, otetaan rangaistuksia ja keltaisten puolustus onkin jo päättämässä tilanteeseen 4 & ulos, mutta syötön vastaanoton häirinnän myötä Saints saa ilmaiset yritykset, kiittää ja kumartaa Iina Tähkäsen #25 kirmatessa maaliin. Lisäpisteyritystä lähdetään pelaamaan tamperelaisten osalta juosten, tässä kohtaa kuitenkin kotijoukkueen puolustus vie pidemmän korren.

Kotijoukkue jatkaa toisella drivellaan siitä mihin ensimmäisessä jäi – fumblauksia, rangaistuksia ja niillä kerroilla kun liikkeelle päästään on tamperelaisten puolustus ärhäkästi paikalla, eikä etenemistä synny. Seuraavat hyökkäysvuorot mennään puolin ja toisin tasaista sahausta edestakaisin. Juuri ennen puoliaikaa mikkeliläisten blokit alkavat löytää oikean osoitteensa ja kotijoukkueen osalta nähdään todella pitkä hyökkäysvuoro. Heta Timperi #82 ehtii jo vuoron päätteeksi maalialueelle saakka, touchdown kuitenkin hylätään keltaisen lipun leijaillessa kentän pintaan kiinnipidon seurauksena. Saman pelin toisinto ei tuota tulosta. ”Pyhimysten” hyökkäys päättyy punttiin, joka jää vajaaksi ja kotijoukkue pääsee vielä ennen taukoa liikkeelle 20 jaardin päästä maalista. Emilia Kempin #6 ja Heta Timperin #82 juoksuvoimalla päästään 10 jaardiin, mutta tuossa kohtaa pelikellosta loppuvat minuutit.

Toisen puoliajan alkupuolella Saints pääsee jo hätyyttelemään mikkeliläisten maalialuetta, mutta tilanteessa neljäs ja kaksi mentävää kotijoukkueen osalta eniten taklauksia napsinut (8 + 2) Emilia Kemppi #6 taklaa kiertopeliin lähteneen pallonkantajan miinusjaardeille. Siinä missä kotijoukkueen hyökkäyspeli takkuaa lähinnä blokkien puutteen vuoksi, Saints tekee tasaisen varmaa työtä. Vierailijat pääsevät jo kertaalleen maalin makuun, mutta tuolla downilla blokkaustyöskentely on turhankin innokasta, joten selkään blokkaamisen myötä takapakkia 10 jaardinen, jonka jälkeiset yritykset mikkeliläisten puolustus saa pidettyä kurissa. Kotijoukkueen loppukiri tyrehtyy alkuunsa kun hyökkäyksen ensimmäinen kosketus palloon päättyy fumblaukseen, jonka ehtii peittämään Saintsin Milena AbbasMamode #90. Turnoverin jälkeisen ajan ”portsarittaret” taistelevat uudella vaihteella ja hyökkäys pääsee virittämään vielä viimeisiä takaa-ajoasetelmiaan. Ottelukellossa oltua jäljellä enää reilut puolitoista minuuttia, Iina Tähkänen #25 leiskauttaa ensin pitkän juoksupelin kiertäen ja seuraavalla downilla nappiin osuneiden blokkien saattelemana kuljettaa pallon toiseen otteeseen mikkeliläispäätyyn. Lisäpistepeli jää tälläkin kertaa yrityksen asteelle.

Koko pelin ajan mikkeliläishyökkäystä vaivannut hermoilu jatkuu aina viimeiseen hyökkäysyritykseen asti – pallo fumblataan ja tamperelaisten Sarina Forsblomin #44 peittäessä pallon vierailijoille jäi tehtäväksi enää pelikellon kuluttaminen loppuun polvea ottaen.
Vierasjoukkueen ahkerimmat taklaajat olivat Katriina Saarinen #93 sekä Sarina Forsblom #44, joille kummallekin kertyi viisi soolotaklausta. Kotijoukkueessa puolestaan Emilia Kemppi #6 kerrytti huimat saldot 8 + 2 ja Jenni Kuitunen #85 puolestaan 2 + 5.

 

Lady Bouncersilta kolme pelaajaa maajoukkuesyyniin

Mikkelin Lady Bouncersien riveistä on kutsuttu kolme pelaajaa kolkuttelemaan naisten maajoukkueen ovia. Tammikuussa järjestetyllä naisten tekniikkaleirillä Pajulahdessa riittävät näytöt antoivat pelikentillä vastustajien hyökkääjille tutinaa punttiin aiheuttaneet Laura Pekkarinen sekä Julija Chichaeva. Lisäksi valmennusjohdon vakuutti tuore Lady B, multitalentti Emilia Kemppi.

Naisten maajoukkue kokoontui muutama viikko takaperin Tampereelle, kun hyväntekeväisyysjärjestö American Football Without Barriers:in Suomeen tuomat NFL -pelaajat pitivät maajoukkueille treenipäivän. Varsinaista karsintaa pelaajien osalta ei Tampereella vielä tehty, vaan jyviä mitataan eroon akanoista ensimmäistä kertaa tulevana viikonloppuna Pajulahdessa.

Lurun, Jullen ja Emilian aatoksia maajoukkuekarsinnoista sekä NFL -pelaajien treeneistä tässä, olkaapa hyvät:

Koko kolmikko otti kutsun maajoukkueen karsintaryhmään vastaan innostunein fiiliksin. Itsensä haastaminen, uusien oppien saaminen ja odotusten täyttyminen mainittiin myös useampaan otteeseen kun keskustelimme mitä mietteitä kutsun saaminen aiheutti.

” – Toki heti heräsi jo tietynlainen jännitys sen myötä, koska MM-kisat olisi ihan valtava juttu”, Emilia lisää.

Jatkoimme juttelua odotuksista leirityksien suhteen, jolloin jälleen kerran kaikkien vastauksissa noudateltiin samoja linjoja, jokainen odottaa leireiltä kovaa treeniä, kovia treenikavereita ja huippuvalmennusta.

” – Leiripäivät on aina mahtavia, kun voi keskittyä olennaiseen eli treenaamiseen ja palautumiseen, Julle hehkuttaa. Emilia puolestaan pohtii myös leirien toista puolta: ” – Leireillä on varmasti tulossa paljon uutta tietoa, joten pitää varmistaa, että ymmärrän kaiken oikein ja olla tarkkana mukana kaikessa, jotta saan parhaan hyödyn irti ja näytettyä omat kyvyt. Pelikirjaa pitää myös opiskella ahkerasti”.

Kolmikko pääsi jo tosiaan treenaamisen makuun muutama viikko sitten, kun valmentajina toimi joukko eturivin NFL -tähtiä, kuten keskushyökkääjä DeAngelo Williams (Pittsburgh Steelers) sekä sisemmät laitahyökkääjät Gary Barnidge (Cleveland Browns) ja Jordan Cameron (Miami Dolphins). Luru kiteytti NFL -pelaajien vetämistä treeneistä jääneet fiilikset niin hyvin, että Julle ja Emilia tyytyivät vaan toteamaan: vahva sama!

” – Omat odotukset treenistä täyttyi. NFL -pelaajat jakoivat meidät ryhmiin joissa kierrettiin 8 rastia. Rasteilla tehtiin fysiikkaa, paljon suunnanmuutoksia ja nopeustreeniä. Mahtavaa oli se, että kehuja ei herunut turhasta, vaan ainoastaan oikeasti hyvästä suorituksesta. Pelipaikkakohtaisen treenin piti puolustuksen linjalle Ben Garland. Hän antoi vinkkejä käsien käyttöön ja heittorushaamiseen. Puolustajan pitää päästä hyökkääjän pään sisälle ennakoidakseen tämän liikkeitä. NFL -pelaajat vetivät treenin huikealla energialla ja olivat oikeasti kiinnostuneita meidän tekemisestä. Lähtisin milloin vain uudestaan hakemaan potkua kauteen näiltä tyypeiltä.”

 Lopuksi pyysimme vielä jokaista Bouncersin naisista kehumaan itseään pelaajina.

Luru: ” – Vahvuuteni ovat ehdottomasti nopeus ja aggressiivinen pelityyli. Tapana ei ole luovuttaa edes silloin kun tilanne näyttää toivottamalta.”

Julle: ” – Oon äärettömän voitontahtoinen pelaaja, kilpailutilanne saa yleensä parhaat puoleni esiin. Oon kans aika vahva.” (Toim. huom. Julle on TOSI vahva)

Emilia: ” – Minulla on kovin periksi antamaton luonne, ja jätän kentälle kaiken, mitä minulla on antaa. Kannustan tiimikavereita ja pidän yllä hyvää henkeä ja yritän saada kaikki pyrkimään parhaaseen suoritukseen.”

Koko Bouncers -perhe toivottaa kolmikolle tsemppia viikonlopun karsintoihin! Usko on vahva, että maajoukkueessa nähdään tulevana kesänä keltamustaa väriä!

Kemppi ja Laitinen siirtyvät keltamustiin

Naisten amerikkalaisen jalkapallon 1. divisioonan mestaruutta ensi kaudelle puolustamaan lähtevä Mikkelin Lady Bouncers saa kovia vahvistuksia riveihinsä, kun Kouvola Indiansia aiemmin edustanut Emilia Kemppi sekä Jyväskylä Jaguarsin Anni Laitinen vaihtavat pelipaitansa keltamustiin!

Jo vuodesta 2010 lajia harrastanut Emilia Kemppi tunnetaan monilta eri pelipaikoilta ja hän onkin Kouvolassa pelatessaan ollut ison pelintekijän roolissa milloin palloa kantaen, milloin heittäen tai vastaavasti puolustuksen puolella taklatessaan. Anni Laitinen puolestaan on hieman tuoreempi tapaus, jefukärpänen puraisi ”vasta” vuonna 2014. Peliuran pituutta ei tosin kannata jäädä liiemmin tuijottelemaan, sillä Laitinen on jo ehtinyt näyttää kykyjään siihen malliin, että kutsu maajoukkueen karsintaleireilyihin irtosi toisen kauden päätteeksi.

Molemmat naisista jättävät haikeana aiemmat joukkueet ja pelikaverit uusien tuulien edessä.

-”Ystävyys ei tunne joukkuerajoja, joten edelleen pidetään tiiviistä yhteyttä Jyväskylän entisten pelikavereiden kanssa. Keskustelut ovat vaan nyt jotain muuta kuin pelikirjojen läpikäymistä” Anni kiteyttää.

Miltä uusi keltamustaperhe on tuntunut ja onko esimerkiksi toimintatavoissa tullut eteen suuria eroavaisuuksia?

– ”Käytännössä asiat ovat eronneet aika vähän kasvattiseurasta. Treeneissä lähinnä erilaiset lämpät ja rakenne ylipäätään. Joukkueen sisällä on paljon kommunikointia ja yhteisöllisyyttä treenien ulkopuolellakin, mitä on ollut mukava seurata”, Emilia kertoo. Anni puolestaan nostaa esille organisaation: -”Bouncersilla on useita joukkueen ulkopuolisia toimijoita, mikä luonnollisesti helpottaa pelaajia”.

Ajatukset tulevasta kaudesta? Mitä odotat joukkueelta, entä omat tavoitteet?

– ”Odotan mielenkiinnolla tulevaa kesää, koska pelaan ensimmäistä kertaa 11 vs 11 futista. Omissa pelipaikoissa ei näy muutoksia, mutta peliaika lienee vähäisempää. Peliajassa käyvä muutos mahdollistaa itselle levon saamisen ja sen seurauksena uskoisin saavani itsestäni kentällä enemmän vielä irti. Uuden joukkueen kanssa yhteisen sävelen löytäminen tapahtuu toivottavasti ennen kauden alkua, jotta peleissä voidaan urheilla hyvillä mielin. Tavoitteena kaudelle 2017 on fyysisen kunnon kehittäminen, joka on talvella edennyt hyvin sekä maajoukkuepaikan metsästäminen” valottaa Emilia.

Annin henkilökohtaiset tavoitteet voisivat varmasti tulla lähes jokaisen jenkkifutarin suusta: ”Fysiikan kehittäminen: olla vahvempi, nopeampi ja kovempi”. Laitinen joutuu katselemaan ensi kesän pelejä sivurajalta käsin valitettavan loukkaantumisen vuoksi. ”Tuleva kausi tulee olemaan poikkeuksellisen jännittävä itselleni, sillä pääsen kokeilemaan ensimmäistä kertaa siipiäni myöskin pelaajavalmentajan roolissa. Lisäjännitystä tietenkin omalta osaltaan luo myös se, että edellisien kausien joukkuetoverit ovatkin tällä kertaa vastustajan roolissa pelikentillä. Bouncersin leirissä 11 vs 11 on monelle uusi pelimuoto, joten ennenkaikkea odotan, että omaksumme pelimuodon, pelaamme joukkueena suurella sydämellä ja lähdemme raivaamaan tiemme kärkikahinoihin.”

Päävalmentaja Miia Liukkonen on siirroista silminnähden tyytyväinen.

 -”Emilia tuo urheilullisuudella ja monipuolisuudella syvyyttä Bouncersin pelaajarunkoon. Hän on nuoresta iästään huolimatta jo paljon kokenut pelaaja ja saanut erittäin hyvän pohjan kasvaa  urheilijana ja jefuttarena kasvattajaseurassaan Kouvola Indianssissa.

Anni tulee toimimaan valmentajana kaudella 2017 viime kauden päätteeksi sattuneen loukkaantumisen vuoksi. Hän onkin ollut korvaamaton etenkin uusien pelaajien valmentajana ja mentorina. Anni on erittäin tavoitteellinen urheilija. En malta odottaa (ei varmaan Annikaan) mitä hän saa aikaan kaudella 2018 pelaajana Bouncersin väreissä.”

Bouncers -perhe toivottaa molemmat naisista sydämellisesti tervetulleiksi!

Bouncersin uusi hallitus järjestäytyi

Mikkeli Bouncersin hallitus piti järjestäytymiskokouksensa 4.1.2017 ja seuraavan kahden kauden ajan hallituksen suurinta vallankahvaa puristaa puheenjohtajan roolissa Miia Liukkonen. Liukkonen on toiminut aiemmin mm. Lady Bouncersin pitkäaikaisena pelinrakentajana, joukkueenjohtajana sekä koko seuran ”monitoiminaisena”, joten voitanee sanoa puheenjohtajan pestin olevan hyvin luonnollinen jatkumo. Miia on nimettynä myös Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton hallituksen jäseneksi.

Pitkään Bouncers -paatin ohjaksissa viihtynyt Jyrki Hämäläinen siirtyy puheenjohtajan pallilta pykälän taaemmas varapuheenjohtajan rooliin. Jykä toimii hallituksessa myös junioreiden edustajana (paitsi ehkä ikänsä puolesta…. 😉 ). Sihteerin pestiin hyppäsi naisten joukkueessa alusta asti mukana toiminut huoltaja Anu-Kaisa Savolainen, jonka hoiteissa pöytäkirjat pysyvät takuuvarmasti järjestyksessä. Hallituksen jäseninä toimivat naisten joukkueenjohtaja Tiina Teinilä sekä miesten joukkueenjohtaja Petri Toivanen. Varajäseniksi nimettiin naisista Maiju Leppänen, miehistä Henri Heiskanen ja junioreista Sami Hölttä.

Kysyimme tuoreelta pj Liukkoselta keltamustan seuran tulevaisuuden suuntia. – ”Seuran yksi suurimpia kehityskohtia on ehdottomasti vakaan junioritoiminnan alkuun saattaminen ja sen ylläpitäminen niin poikien kuin tyttöjen juniori-ikäluokissa. Juniorijoukkueiden kautta urheilija voi kasvaa lajin parissa ja näin mahdollistetaan urheilijan kasvupolkuja naisten ja miesten edustusjoukkueisiin. Tätä varten seurassa tulee kasvattaa ensisijaisesti valmentajia ja muita toimihenkilöitä toimimaan juniorityössä. Näiden henkilöiden kartoittaminen sekä kouluttaminen tullaan käynnistämään alkukeväästä. Kesällä tavoite on järjestää tyttöjen ja poikien ”lippupallokerhoja”, joilla mahdollistetaan matalan kynnyksen harrastaminen ja tutustuminen lajiin. Bouncersin junnut pelaavat tällä hetkellä yhdessä Kuopio Steelersin kanssa, mutta kaudelle 2018 tavoite olisi junnuikäisillä pojilla myös oma jenkkifutisjoukkue, joka osallistuisi liiton viralliseen sarjaan esim. U13/U15/U17.”

Vaikka selkeä painopiste puheista kuultaakin junioritoiminnan suuntaan, ei miesten ja naistenjoukkueiden toimintaa ole tietenkään sivuutettu. Jo olemassa olevien joukkueiden toiminta pyritään vakauttamaan niin taloudellisesti kuin operatiivisella tasolla yhdistämällä resursseja sekä kartoittamalla lisää toimihenkilöitä mukaan seuran toimintaan. – ”Marginaalilajissa seuran näkyvyys on olennainen osa seuratoimintaa ja liittyy olennaisesti jäsenmäärän kasvuun ja pelaajamäärien lisääntymiseen molemmissa edustusjoukkueissa.”

Entäpä mikä on puheenjohtajan oma tavoite tuleville kahdelle vuodelle? – ”Ehkä oma PJ-tavoite voisi olla, että ”mahdollistetaan urheilullinen elämäntapa hyvässä seurassa, joka huomioi niin yksilön kuin joukkueiden tavoitteet”.

Jenkkifutiksen megatapahtuma sunnuntaina 13.7.

Mikkeliläinen amerikkalaisen jalkapallon erikoisseura Bouncers yhdistää seuravoimansa ja järjestää joukkueiden yhteisen megatapahtuman sunnuntaina 13.7.2014 Urpolan tekonurmella.

Megatapahtuma alkaa naisten 1.divisioonan ”Savon paikalliskamppailulla”, jossa Lady B ottaa mittaa Kuopion Steelersistä. Joukkueilla on jonkinasteinen yhteistyö- ja avunantosopimus, sillä Lady Bouncers kävi edelliskesän lopulla auttamassa joukkueen pystyyn pistämisessä Kuopiossa, jonka lisäksi savolaisryhmät ovat kohdanneet harjoitusottelun merkeissä ennen kauden alkua.

Steelers lähti kuluvana kesänä ensi kertaa pelaamaan sarjaan. Aiemmin kuopiolaisväriä on nähty mm. lippupallokentillä, joten mitään aivan ”eilisenteerentyttöjä” ei toiset savottaretkaan vähäisestä täyskontakti -taustastaan huolimatta ole. 17 pelaajan voimin joukkue on napannut noviiseiksi jo tähän mennessä melkoisen huiman pistepotin. Kausi on sujunut kuopiolaisilta mallikkaasti ja viime viikonlopun murskavoitto Butchersista lukemin 59 – 18 (31 – 12) kertoo ettei juhannustauko ole liioin pelaajia jättänyt uinumaan, vaan pökköä on pistetty lisää pesään. Steelersin rosterista Laura Pulkkinen pitkine juoksudraiveineen lienee kuopilaisten tämänhetkinen maalikuningatar, sen verran tiuhaan hän on vastustajan maalialueiden viheriöitä peleissä kuluttanut. Myös pitkänhuiskeat laitahyökkääjät Ella Tuovinen (186 cm) sekä Johanna Vartiainen (180 cm) tarjonnevat haasteita mikkeliläspuolustukselle jo heille suodun pituutensa puolesta.

Mikkeliläisten riveissä koettiin kotikentän tappio edellisenä sunnuntaina sarjakärki Tampere Saintsille. Lukemat toki pysyivät maltillisina 0 – 20 (0 – 6) ja ottelu säilyi tasaisena aina tuomarin viimeiseen pillinvihellykseen saakka, mutta sarjapisteet matkasivat vierailijoiden mukaan. Kuopiota vastaan kotijoukkue saanee vielä muutaman loukkaantuneen pelaajan takaisin rivistöönsä, joka vahvistanee ainakin mikkeliläisten linjapelaamista. Saints -ottelussa koettiin myös ikävä loukkaantuminen, kun joukkueen rautahermoinen potkaisija Johanna Matilainen joutui jättämään leikin kesken eikä ole tulevassa ottelussa mukana. Potkutreeniä on tehty joukkueen riveissä talvikaudella useamman naisen voimin, joten ainakaan tuosta osa-alueesta ei ottelun voitto ei tule kiinni jäämään.

Option -hyökkäystä viljelevä Steelers tarjosi oivan vastuksen Lady Bouncersille jo kevään harjoitusottelussa, mutta tuosta molempien joukkueiden peli on varmasti mennyt huimin harppauksin eteenpäin. Luvassa on tiukka taistelu sarjapisteistä ja ”Savon valtiattarien” kruunusta.

Bouncersin edustusjoukkue pitkästä aikaa kotijoukkueena

Ladyjen pelin jälkeen kentälle marssii ärsytetty ”portsarilauma” joka janoaa voittoa Lohja Lionsista viime lauantain tiukan ECG tappion jälkeen. Edellinen leijonankaato tapahtui 28.6 lukemin 7-44 joten molemmilla on tuoreessa muistissa toisen ”facts and tendencies”.

Lohja pelasi viimeksi kohtuullisen juoksupainotteista peliä, mutta omaa kykenevän heittouhan. Bouncers -puolustus keittelee päävalmentaja Jyrki Hämäläisen johdolla kyysoppaa, jolla pyritään pitämään vastustajan eteneminen kurissa. Viikon treenit ovatkin puolustuspainotteisia, jotta saadaan ajettua pelaajille tuoreeseen muistiin mikkeliläinen pelitapa.

Hyökkäyksen osalta Lohjalla viimeksi Bouncersin ykkösetenijä, keskushyökkääjä Ilkka Jämsä #20, teki melkolailla mitä lystäsi juosten neljä maalia ja hurjat jaardikukemat. Portsareiden hyökkäyksen linja onkin joukkueen suurin vahvuus. Kauden kaikissa muissa peleissä vähintään pari maalia viimeistellyt Mikko Seppänen #85 oli edellisessä kohtaamisessa poissa, joten tämäkin vauhtikone tuonee oman panoksensa palautuksiin ja normaalisti aloittavien laitahyökkääjien huilauttajana.

Bouncersilla on edessään melkoiset härkäviikot, kun juhannuksen jälkeen kuutena peräkkäisenä viikonloppuna pelataan. Jokseenkin kapealla rosterilla varustettu joukkue taistelee urhoollisesti, mutta loukkaantumisia ei kaivata yhtään enempää. Aloittava laitahyökkääjä ja potkaisija Olli Karhu #87 huilannee vielä tämän pelin jalkavamman takia. Upeaa on kyllä jo useamman vuoden kokemuksen omaavien pelaajiemme kyky pelata hieman vieraammillakin pelipaikoilla.

Sunnuntaina mikkeliläiskapteenit Henri Heiskanen #86 ja Pasi Harmoinen #13 johdattavat joukkonsa Lionsin kaatoon. Oletettavaa on tiukka ja rehti kamppailu, joka takaa viihdykettä kotiyleisölle. Lastenlaulua siteeraten, sunnuntain motto on: ”leijonaa mä metsästän..”

Megatapahtuman otteluihin on vapaa pääsy. Molemmissa kamppailuissa otteluyleisön pitää pelin kulusta kartalla ottelukuuluttaja, jonka myötä myös lajiin perehtymättömän yleisön on helppo seurata pelin etenemistä. Bouncersin joukkueiden kuulumisia voi seurata mm. seuran nettisivuilta osoitteesta www.bouncers.fi. Tervetuloa sankoin joukoin kannustamaan kotijoukkueet voittoihin.

Naisten amerikkalaisen jalkapallon 1.divisioonaa

Sunnuntaina 13.7.2014 Urpolan tekonurmi

Klo 12.30 Lady Bouncers – Kuopio Steelers

Miesten amerikkalaisen jalkapallon 3.divisioonaa

Sunnuntaina 13.7.2014 Urpolan tekonurmi

Klo 15.00 Bouncers – Lohja Lions

Otteluihin on vapaa pääsy

Pyhimykset veivät sarjapisteet Ladyilta

Sunnuntaina 6.7. Lady Bouncers joutui kotiottelussaan nöyrtymään Tampereen Saintsin tiiviin, mutta sitäkin osaavamman naisjoukon edessä. Sarjapisteet matkasivat ”manselandiaan” lopulta numeroin 0-20 (0-6).

Keltamusta kotijoukkue pääsi aloittamaan ottelun hyökkäysvuorollaan, joka kuitenkin päättyi Saintsin vahvan puolustuksen ansiosta neljännellä yrityksellä pallon punttaamiseen. Alkuun näytti että myös sarjakärjen ensimmäinen hyökkäysvuoro jää neljään yritykseen, mutta tamperelaisten riskinotto neljännen yrityksen pelaamisessa tuotti tulosta linjan päähän suuntautuneen juoksupelin myötä. Mikkeliläispuolustukselta nähtiin upeita henkilökohtaisia suorituksia, mm. kulmapuolustaja Ella Lötjösen estäessä jo varmalta näyttäneen maalin syntyminen taklaamalla Saintsin pelinrakentaja Anni Mäen pitkän juoksukierron. Myös Jenni Miettinen osoitti vaarallisuuttaan säkittämällä tyylipuhtaasti heittoa hakeneen pelinrakentaja Mäen. Hyvät otteet eivät valitettavasti tällä erää riittäneet, kun QB Mäki löytää maalialueelta Anne Rasilahden. Saintsin lisäpisteyritys alkoi väärällä aloituksella, jonka myötä palloa siirrettiin 5 jaardia taaksepäin ja kun viimein yritystä päästiin pelaamaan, mikkeliläisten puolustus tukki juoksijalta kentän – taululle kirjattiin täten tilanteeksi 0 – 6. Ladyjen hyökkäyksen marssittua jälleen kentälle, rookiepelaaja Sanna Toivanen näytti upean motion -pelin päätteeksi jotta löytyy sitä pikakiiturin verta myös pallon toiselta puolen. Ladyt saivat Sannan esimerkistä vauhdin päälle ja jaardeja otettiin tutuilla Maiju Gustafssonin vahvoilla juoksuilla sekä mm. Laura Ainamon hyvällä catchilla. Hyökkäys jatkaa rullaamistaan neljänneksen vaihtumisen jälkeenkin, mutta valitettava päätös hyvälle etenemiselle tulee, kun Saintsin puolustaja Laura Toivonen pääsee nappaamaan interin. Pitkään ei pyhimysten puolella kuitenkaan päästä vaihtuneesta tilanteesta juhlimaan, sillä neljännen hyökkäysyrityksen heittopelin lukee puolestaan hyvin mikkeliläisten takakentällä viilettävä Jenni ”Hobitti” Kuitunen ja nappaa niinikään interin. Ennen puoliaikaa molempien joukkueiden hyökkäykset pääsevät vielä havittelemaan maalialueelle pääsyä, mutta tuloksetta. Tauolle mentiin lukemissa 0 – 6.

Toiselle puoliskolle lähdettiin tamperelaisten hyökätessä. Kauden aikana useammassa pelissä ratkaisijan viittaa kantanut Iina Tähkänen esitteli juoksutaituruuttaan vuoroin linjan läpi, vuoroin counter -pelillä. Hyökkäysvuoron kruunuksi pelinrakentaja Anni Mäki viimeistelee itse ottelun toisen touchdownin mikkeliläispuolustuksen hyvästä pelaamisesta huolimatta. Tällä kertaa myös lisäpiste onnistuu, viimeistelijänä Mäki. Ladyjen hyökkäys esitteli kotiyleisölleen monipuolista osaamistaan liikutellen palloa eteenpäin juosten, heittäen sekä pelinrakentaja Miia Liukkosen omilla etenemisillä. Lopulta rangaistuksen myötä tullut takapakki osoittautuu liian vaikeasti kiinni kurottavaksi ja mikkeliläiset turvautuvat punttiin. Ladyjen puolustus tuntuu jälleen pääsevän Saintsin nahkan alle heti kättelyssä, mutta jälleen paineen alla neljännellä yrityksellä QB Anni Mäki osoittaa rautahermoisuutensa kipittämällä uusiin yrityksiin. Iina Tähkänen ehtii jo viilettää puolustukselta karkuun aina maalialueelle saakka, mutta kiinnipidon merkiksi lentänyt tuomarin lippu on mikkeliläisittäin katsottuna helpotus ja kumoaa syntyneen maalin. Viimeiselle neljännekselle asti mennään Saints -hyökkäyksen tahdissa, lopulta tuloksetta. Roolien vaihduttua kentällä, kotijoukkue esittelee jälleen hyviä otteita, joutuen kuitenkin tyytymään melko lyhyeen hyökkäysvuoroon. Saints kärsi ottelun loppumetreillä ikävähköstä loukkaantumisesta kun pelinrakentaja Anni Mäki joutui jättämään mikkeliläispuolustuksen puhtaan taklaustilanteen päätteeksi leikin sikseen. Qb:n vaihto ei näyttänyt tamperelaisten otteita hidastavan, sillä puikkoihin hypännyt vikkeläjalka Iina Tähkänen johdatti Saints -hyökkäyksen ottelun viimeiseksi jääneeseen touchdowniin. Lisäpiste ei onnistunut, joten loppunumeroiksi jäi 0 – 20.

Ottelun parhaina palkittiin kotijoukkueen riveistä keskushyökkääjä Anu Pennanen sekä kulmapuolustaja Ella Lötjönen.

Lady Bouncers nähdään seuraavan kerran tositoimissa tulevana sunnuntaina, kun jenkkifutiksen megatapahtuman yhteydessä käytävässä Savotarten paikalliskamppailussa vastaan asettuu Kuopio Steelers. Naisten ottelun jälkeen päivä jatkuu miesten 3.divisioonan ottelulla Bouncersin kohdatessa Urpolassa Lohja Lionsin.

Ladyt tositoimiin juhannustauon jälkeen

Naisten amerikkalaisen jalkapallon 1.divisioonan pelit jatkuvat juhannustauon jälkeen mikkeliläisen Lady Bouncersin osalta kotikentällä Urpolassa ottelulla kivenkovaa Tampere Saintsia vastaan tulevana sunnuntaina 6.7. klo 12.30.

Viime kaudella molemmat joukkueista pelasivat vielä SM-sarjassa, jolloin Tampereen ”pyhimykset” veivät keskinäisen ottelun selkein numeroin 0-45 (0-7). Mennyt on kuitenkin mennyttä ja molempien rivit ovat kokeneet suuria muutoksia edelliskauteen verrattuna.

1.divarin paalupaikalla majaileva Saints ei missään nimessä tule olemaan mikään helppo vastustaja kotijoukkueelle – päinvastoin. Vaarallisia, urheilullisia pelaajia täynnä oleva joukkue on suoriutunut sarjan puoliväliin saakka puhtaalla pelillä, vieläpä suhteellisen selkein voittonluvuin. Mikkeliläiset puolestaan löytyvät sarjataulukossa tällä hetkellä sijalta kolme.

Saintsin pelaajista Iina Tähkänen keskushyökkääjän roolissa on osoittanut koko alkukauden vakuuttavia otteita takoen maaleja vahvoilla juoksuillaan. Pelinrakentaja Anni Mäki näyttäisi myös viihtyneen ahkerasti maalialueella. Joukkueen tiedetään hallitsevan niin juoksu- kuin heittopelitkin, mikä aiheuttaa puolustuksellisesti kotijoukkueelle pähkinöitä purtavaksi. Toisaalta tamperelaiset ovat tuntuneet syttyvän lähes poikkeuksetta peleihin hieman hitaanlaisesti ja siinä piileekin yksi kotijoukkueen iskun paikoista.

Lady B:llä on alla ennen taukoa hävitty ottelu Kouvola Indiansia vastaan, joka nakertaa ”portsarinaisten” hampaankoloissa sen verran, ettei herättelyä tulevaan otteluun valmennusjohdon puolelta ole juuri tarvittu. ”-Pelin kulminaatiopisteitä tulee varmasti olemaan se, kuinka hyvin meidän puolustus pystyy pitämään kurissa joukkueen, jolta on odotettavissa sekä vahvaa juoksua että heittoa. Hyökkäyksessä puolestaan ratkaisut nähdään linjapelaamisessa.” aprikoi päävalmentaja Arto Tirkkonen tulevasta ottelusta.

Otteluun on vapaa pääsy ja paikalla on tuttuun tapaan ottelukuuluttaja, jotta myös lajia vähemmän tuntevan yleisön on helpompi seurata pelin kulkua. Bouncers -kioski palvelee ottelutapahtuman ajan, joten kahvihampaan kolotusta ennakoiden mukaan kannattaa varata käteistä. Joukkueen kuulumisia voi seurata mm. Bouncersin nettisivuilta www.bouncers.fi.

Naisten amerikkalaisen jalkapallon 1.divisioonaa Mikkelissä 

Sunnuntaina 6.7.2014 Urpolan tekonurmi 
Klo 12.30
Lady Bouncers – Tampere Saints 

Otteluun on vapaa pääsy

Sarjapisteet jäivät intiaanileiriin

Lauantaina jaossa olleet naisten amerikkalaisen jalkapallon 1.divisioonan neljännen kierroksen sarjapisteet jäivät otteluparin Kouvola Indians – Lady Bouncers osalta lukemin 22 – 6 kotikentällään pelanneille ”intiaaneille”.

Peli alkoi kouvolalaisten aloituspotkulla ja odotetusti kotijoukkueen onside kick -pelillä. Vaikka keltamusta etulinja oli tilanteessa heti hereillä, pallo kimposi Lady Bouncersin pelaajasta vapaaksi palloksi, jonka jälkeen sitä peittämään ehti ensimmäiseksi Indians -pelaaja. Näin ollen ensimmäinen hyökkäysdraivi lähti liikkeelle kouvolalaisittain. Ottelun alku oli kuitenkin molemmilta joukkueilta hieman hermostunutta ja tunnustelevaa, eikä pitkiä palloralleja juurikaan nähty.

Toisella neljänneksellä napsittiin intereitä puolin ja toisin. Tosin sillä erotuksella, että Indians toimitti interinsä pitkän, lähes 80 jaardin etenemisen päätteeksi aina Lady B:n maalialueelle saakka. Lisäpiste onnistui ja tulostaululle käännettiin Indiansin johtotilanteeksi 8-0.

Mikkeliläispuolustus sai pidettyä vahvasti heittoon painottuneen Kouvolan ryhmittymän kiitettävästi aisoissa. Vaikka akseli Lindholm – Kemppi saikin onnistuneita etenemisiä aikaiseksi, ei kaksikko päässyt kentällä dominoimaan tapahtumia. Yhden maalin verran mikkeliläispuolustus kuitenkin joutui kaksikolle taipumaan, kun pelinrakentaja Carola Lindholm saatteli Emilia Kempin pallon kera juoksupeliin pysäyttämättömästi. Kemppi toimitti pallon läpi keltapaitaisten puolustajien ja lisäpisteen epäonnistuttua lisäsi Indians johdon 14-0.

Myös kotijoukkueen puolustus pysyi tiukkana täydet 40 minuuttia, joka tällä kertaa oli vierailijoiden ihmetykseksi pelikellossa kokonaisaikana. ”Inkkareiden” puolustus teki omalta osaltaan Bouncersin hyökkäyspelin haastavaksi, mutta täytyy myös muistaa, että jenkkifutiksessa kenttäasetelmalla on melkoisen suuri merkitys ja se saatiin todeta vierailijoiden joukoissa kantapään kautta. Puolustuksen pysäytettyä vastustajan hyökkäyksen aivan omalle maalilinjalle, tarkoittaa se omalle hyökkäykselle haastavaa lähtökohtaa. Lady B joutui useampaan otteeseen lähtemään maalin tavoitteluun aivan vastapuolelta kenttää, joka tarkoittaa edettävissä jaardeissa 100 yrd. Haasteista huolimatta, juuri ennen puoliaikaa Ladyjen hyökkäys pusersi pallon senttien päähän maaliviivasta ja lopullisen sinetin vierailijoiden touchdownille sai kunnian tehdä QB Miia Liukkonen. Lisäpisteyritys ei onnistunut, joten tauolle mentiin lukemissa 14-6.

Puoliajan jälkeen peli jatkui tasaisena vääntönä. Mikkeliläisten hyökkäys otti luvattoman paljon rangaistuksia vääristä aloituksista, jotka omalta osaltaan hankaloittivat vastustajan maalialueelle pyrkimistä. Myös puolustuksen puolella vahvasti mennyt Indians -hyökkäyksen pysäyttäminen sai ikävän lopun kun tuomarin keltainen liina lensi kentän pintaan neljännen yrityksen lopuksi. Syynä syöttäjään törmääminen heiton jälkeen ja Indiansin hyökkäykselle uudet yritykset. Tuomaripeliin ei ottelu onneksi ratkennut, vaan lippuja saatiin aiheellisesti puolin ja toisin.

Indians pääsi kaunistelemaan interin myötä loppunumeroiksi, lisäpisteyrityksen onnistuttua, 22-6.

Turhaan ei Emilia Kemppiä ole aiemmissakaan otteluissa kehuttu, tänään saldona yksi intteri ja yksi touchdown pohjiin. Tämän lisäksi Kemppi oli tappamassa lukemattoman määrän mikkeliläisten hyökkäysyrityksistä puolustuksen puolella. Nimi ja numero muistiin, tästä tytöstä kuullaan vielä!

Lady Bouncersin puolelta palkittiin parhaat pelaajat tällä kertaa potku- ja palautusjoukkueista. Varmajalkainen Johanna Matilainen sai kiitosta potkuistaan ja palautusjoukkueessa hyviä catcheja pääsi esittämään etulinjan Maiju Gustafsson.

Lady B:llä edessä on seuraavaksi lähes kolmen viikon juhannustauko. Pelit jatkuvat kotikentällä Urpolassa su 6.7. kun vastaan matkaa Tampere Saints.

Lady B kamppailee pisteistä Kouvolassa

Naisten amerikkalaisen jalkapallon 1.divisioona jatkuu Lady Bouncersin osalta lauantaina. Luvassa on vieraspeli, kohteena tällä kertaa Kouvola. Viime viikonloppuna Ladyt kävivät pisteryöstöllä Hämeenlinnassa ja näin ollen pelibussin jätetään myös lauantaille extratilaa, jotta sarjapisteet mahtuvat paluureissulla mukaan Mikkeliin.

Kouvola Indians on lähtenyt kauteen 2014 19 pelaajan voimin. Tosin pelaavan rosterin todellinen koko taitaa jäädä n. 15 pelaajan hujakoille. Kouvolassa jenkkifutiksella on pitkät juuret ja naisten puolella osaamista löytyy myös lippupallopuolella. Joukkueilta löytyy historiasta yhteistä taustaa, sillä kun Mikkeliin ruettiin pistämään naisille jefuporukkaa pystyyn, varusteita saatiin lainaksi juuri Indiansilta. Ja onpa muutama mikkeliläismies taidettu aikojen saatossa nähdä Indiansin pelipaidassakin pelaamassa.

Indians starttasi kautensa hieman poikkeavalla tavalla, sillä ensimmäisen kierroksen kamppailu She-Wolvesia vastaan päättyi etukäteen annettuun luovutusvoittoon – Indiansin puolelta. Toisella kierroksella käyty peli kotikentällä Falconsia vastaan puolestaan jätti sarjapisteet Kouvolaan. Tuolloin ottelun hahmona oli intiaanileiristä pelinrakentajana alkukauden toiminut Emilia Kemppi. Viime viikonlopun peliin Indians oli saanut ykkösQB:nsä Carola Lindholmin takaisin pelikuntoon ja akseli Lindholm – Kemppi tehtailikin suurimman osan kouvolalaisten pisteistä ja vaarallisimmista tilanteista. Carola on aikoinaan osallistunut myös Ladyjen treeneihin, joten pelinrakentajan vaarallisuus tiedetään mikkeliläisleirissä varsin hyvin. Keltamusta takakenttä on kuitenkin valmis ottamaan haasteen vastaan ja pitämään heittoruletin kurissa.

Lady Bouncers on saanut joukkueensa yhteispelin toimimaan toivotulla tavalla heti ensimmäisestä pelistä lähtien. Vaikka sarjapisteet jouduttiin kauden avauksesta jättämään Porvooseen, ei mikkeliläisten kovasti uudistuneella porukalla ollut syytä painaa päitä alas – päin vastoin. Tappion jälkeen Lady B onkin kulkenut voittojen tiellä. Viimeisin taisto Hämeenlinnan Huskiesia vastaan osoitti puolustuksenkin löytäneen lujuutensa, sillä Huskies jäi vaille maalin maalia. Ottelussa Indiansia vastaan ratkaisut voiton suhteen tehdään varmasti linjapelaamisessa sekä taisteluparissa Lindolm – Kemppi vastaan Mikkelin takakenttä.

Kouvola Indians – Lady Bouncers
la 14.6.2014 klo 14 alkaen
Kuusankosken urheilupuisto, Kouvola


Sinustako jenkkifutaaja?

Yhteydenottolomake tähän